Ellen McArthurin (2017) selvitys A New Textiles Economy: Redesigning fashion’s future kuvaa globaaleja vaatetusmateriaalivirtojen määriä vuonna 2015 ja niiden vaikutuksia ympäristöön.
Vuonna 2015 on tuotettu 53 miljoonaa tonnia kuitua vaatetuotantoa varten ja 97% kuiduista on ollut neitseellistä materiaalia. 73% materiaaleista on viety kaatopaikoille tai poltettavaksi. 12% on voitu kerätä ja hyödyntää alennetun kierrätysmenetelmän kautta, josta materiaalit ovat päätyneet esimerkiksi teollisuuteen täyte- tai eristemateriaaleiksi. Vain 1% kaikesta tuotetusta kuidusta vuonna 2015 on voitu pitää suljetussa kierrossa. Tekstiiliteollisuudesta syntyy merkittäviä ympäristöpäästöjä useassa eri vaiheessa: kuitutuotannon, vaatetuotannon, käytön ja käytön jälkeiseltä ajalta. Tekstiilituotantoon käytetään selvityksen mukaan vuosittain n. 93 miljoonaa kuutiometriä vettä. Nykyinen saastuttava lineaarinen malli matalan tekstiilien hyödynnys- ja kierrätysasteen lisäksi on juurisyy massiiviselle ja laajenevalle resusrssipaineelle. Tekstiilituotannon kasvihuonepäästöt olivat 1,2 biljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuonna 2015. N. 20 % teollisuuden aiheuttamasta vesien saastumisesta maailmanlaajuisesti on arveltujohtuvan tekstiilien värjäyksestä ja käsittelystä.
Suomen tekstiilivirtaselvityksessä (2021) kuvattiin vuonna 2019 Suomessa kertyneen 85 770 tonnia poistotekstiilejä, josta vietiin ulkomaille 18% ja loput jäivät uudelleenkäyttöön ja energia- tai materiaalihyödynnykseen.
Suunnilleen 60% poistotekstiileistä päätyi poltettavaksi. Ympäristön kannalta resurssiviisaampaa olisi, jos poistotekstiilejä ei kuljetettaisi ulkomaille, vaan käsiteltäisiin paikallisesti.
Ympäristön kannalta järkevämpää olisi myös, jos poistotekstiilejä ei joutuisi polttoon ja energiahyödynnykseen, vaan ne voisi uudelleenkäyttää ja hyödyntää paikallisesti.